AfterDawn logo

MS-DOS 4 on nyt avointa lähdekoodia

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Microsoft on dominoinut käyttöjärjestelmien markkinaa jo vuosikymmenten ajan ja yhtiön valtakausi alkoi pitkälti jo 1980-luvulla. Tuolloin IBM etsi tulevalle IBM PC -mallistolle käyttöjärjestelmää.

Microsoft tarjosi omaansa, jonka yhtiö oli itse asiassa ostanut ulkopuolelta senkin. IBM suostui, vaikka Microsoftin tarjoamassa sopimuksessa olikin megalomaanisen tärkeäksi muodostunut ehto. Ehdon mukaan Microsoft saisi halutessaan myydä syntynyttä MS-DOS -käyttöjärjestelmää myös muille valmistajille.

Päätöksen pohjalta PC:n voittokulku avoimena laitestandardina oli viitoitettu, kun kloonikoneet vuosien mittaan saapuivat markkinoille - käyttäen kuitenkin Microsoftin MS-DOSia.

Nyt MS-DOSin historiasta on tehty historiallisesti tärkeä löytö. Microsoftin ja IBM:n sukset eivät olleet vielä menneet totaalisen ristiin, kun yhtiöt kehittivät yhteistyössä MS-DOS 4 -käyttöjärjestelmää, joka lopulta julkaistiin vuonna 1988.


Kyseisen käyttöjärjestelmän lähdekoodi on onnistuttu löytämään ja pelastamaan, kun Microsoftin entisen teknologiajohtajan Ray Ozzien korppuvarastoista se lopulta löytyi.

Ozzie toimitti korppuvuorensa Connor "Starfrost" Hydelle, joka oli keksinyt alkaa kyselemään mahdollisia lähdekoodilöytöjä juurikin Ozzielta. Siitä käynnistyi pelastusoperaatio, johon osallistui myös Microsoft itse. Ja lopputuloksena MS-DOS 4:n lähdekoodi saatiin kaivettua esiin.

Microsoft päätti julkaista lähdekoodin MIT-lisenssin alaisena avoimena lähdekoodina, omistamassaan Githubissa.

MS-DOS 4 ja MT-DOS eli "Eurooppalainen MS-DOS"

MS-DOS 4:een kytkeytyy myös mielenkiintoinen sivujuonne. Kuten sanottua, Microsoft ja IBM kehittivät MS-DOS 4:sta yhdessä. Mutta sen lisäksi yhtiöt kehittivät myös aivan uutta käyttöjärjestelmää, jota kutsuttiin MT-DOSiksi tai Multitasking MS-DOS 4:ksi.

Kyseinen käyttöjärjestelmä oli siis moniajoon kykenevä versio MS-DOSista, jossa sovellukset pystyivät pyörimään yhtä aikaa päällä. Varsinainen DOS ei moista ominaisuutta koskaan itseensä saanut, mutta MT-DOS syntyi.

MT-DOSissa oli useampikin erikoisuus mukanaan. Ensinnäkin moniajoa tukevat sovellukset piti ohjelmoida ja julkaista erikseen moniajoa tukevaan tiedostoformaattiin, eli tavalliset DOSin .exe -ohjelmat eivät pyörineet moniajotilassa koskaan. Mikäli "tavallista" DOS-ohjelmaa ajettiin MT-DOSissa, se pysäytti järjestelmän moniajon ja kaappasi käyttöönsä tietokoneen koko suorituskyvyn.

MT-DOSin suosio jäi ilmeisesti tarkoituksella myös erittäin vaatimattomaksi. Sitä kutsutaan yleisesti "Eurooppalaiseksi MS-DOS 4:ksi" ja syy on se, että MT-DOSia ei lisensoitu amerikkalaisille laitevalmistajille ilmeisesti lainkaan, vaan käyttöjärjestelmää käytti ainoastaan kourallinen eurooppalaisia PC-valmistajia, kuten mm. Siemens.


MT-DOSin koodia tutkimalla on myös onnistuttu päättelemään se, että MT-DOS oli pohja, jolle Microsoft ja IBM olivat kehittämässä yhdessä yhtiöiden yhteistä, tulevaa graafista käyttöjärjestelmää, OS/2:sta.

Kuten teknologiahistoriansa tuntevat tietävät, IBM:n ja Microsoftin sukset menivät kuitenkin totaalisen ristiin juuri ennen OS/2:n julkaisua ja Microsoft päätti panostaa kaiken oman Windowsinsa varaan - IBM:n keskittyessä kehittämään omaa OS/2:aan. Ja kuten tiedämme, Windows voitti tuon sodan 1990-luvulla, selvin numeroin.

jutun kuvituskuva: Microsoft

Microsoft on jo aiemmin julkaissut sekä MS-DOS 1.0 että MS-DOS 2.0 lähdekoodit Githubissa. Lisäksi yhtiö julkaisi oman GW-BASIC -ohjelmointikielensä lähdekoodin vuonna 2020.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.