AfterDawn logo

Google Bard on nyt Gemini - maksullinen Gemini Advanced saataville

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Googlen muutamia kuukausia käytössä ollut Bard -tekoälychatti on saanut uuden nimen. Bard tunnetaan jatkossa nimellä Gemini.

Gemini on jo tuttu nimi Googlen toimesta, sillä Gemini on myös Googlen hiljattain julkaiseman kyvykkään tekoälymallin nimi. Tekoälymallista löytyy kolme eri versiota.

Google hiljattain toi Gemini Pron saataville Bardiin, joka nyt siis käyttää nimeä Gemini. Gemini Pro tuo suuren päivityksen tekoälykeskusteluun. Prota voi käyttää ilmaiseksi.


Nimenmuutoksen ohella Googlen tekoälychatti kykenee nyt myös vieläkin parempaan, sillä samalla saatavilla tuotiin Gemini Advanced, jota pääsee hyödyntämään kuukausimaksua vastaan.

Gemini Advanced hyödyntää tekoälymallin tehokkainta mallia eli Gemini Ultraa.

Googlen mukaan entistä edistyneempi malli tekee päätelmiä, seuraa ohjeita, koodaa ja osallistuu luovaan yhteistyöhön. Google kertoo, että malli ymmärtää sekä osaa selittää ja luoda laadukasta koodia monella eri ohjelmointikielellä. Malli myös ymmärtää nopeasti erilaista syötettä, kuten tekstiä ja kuvia, ja vastaa näihin nopeasti.

Gemini Advanced kuuluu osaksi Google One -pakettia. Aluksi Google tarjoaa paketin kahdeksi kuukaudeksi maksutta, jonka jälkee se maksaa 22,99 euroa kuussa.

Gemini Advanced tuo Geminin saataville myös Gmailiin, Docsiin ja muihin palveluihin, mutta tässä kohden vain englanniksi. Geminin lisäksi Google One -paketti tarjoaa 2 teratavua tallennustilaa ja muita etuja.

Gemini -tekoälychattia voi käyttää osoitteessa gemini.google.com. Geministä löytyy myös oma mobiilisovellus Androidille ja mutta iOS:llä Gemini löytyy Google-sovelluksesta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki