AfterDawn logo

Euroopan komissio haluaa korjattavia iPhone-puhelimia ja kannettavia tietokoneita

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Euroopan komissiossa on virinnyt haluja laatia elektroniikalle lainsäädäntö, joka takaisi niiden helpon omatoimisen korjattavuuden jolloin laitteiden elinikä voisi olla nykyistä selvästi pidempi. Helpon korjattavuuden piiriin kuuluisivat älypuhelimien lisäksi tabletit ja esimerkiksi kannettavat tietokoneet.

Elektroniikan korjattavuuden parantamisen kautta ehdotuksella halutaan vähentää elektronisen jätteen syntyä, mutta samalla laitteiden valmistukseen liittyvät päästöt vähenisivät. Korjattavuus takaisi myös sen, että laitteen ostajalla olisi oikeudet laitteeseen eikä sen valmistaneella yrityksellä. Ehdotuksella halutaan myös vähentää yritysten taipumuksia suunnitella rakenteita, jotka saavat tuotteen vanhenemaan ennenaikaisesti.

Ehdotus myös parantaisi elektronisten laitteiden kierrätettävyyttä. Elektroniikalle ei ole olemassa mitään yksiselitteistä kierrätysohjelmaa, mutta komission ehdotus voisi mahdollistaa sellaisen muodostumisen. Komissio odottaa sen ehdotuksen luovan EU:hun 700 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä – sikäli kun se koskaan menee parlamentin äänestettäväksi ja etenee siitä jäsenmaiden lainsäädäntöön.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki