AfterDawn logo

Reuters: Google ostamassa Fitbitin

Matti Robinson Matti Robinson

Googlelta löytyy Android-mobiilikäyttöjärjestelmän lisäksi muutama muukin alustaratkaisu erilaisille laitteille.

Edullisista Chromebook-kannettavista löytyy Chrome OS ja puettavaa teknologiaa varten yhtiö on kehittänyt erillisen Wear OS -käyttöjärjestelmän.

Yhtiö ei kuitenkaan ole vielä tähän mennessä julkaissut omaa älykelloaan, vaikka käyttöjärjestelmä sille onkin jo olemassa. Niinpä kuluttajat ovat joutuneet tyytymään kolmannen osapuolen ratkaisuihin.

Pian näin ei kuitenkaan enää välttämättä ole, sillä Google on ostamassa yhtä suurimmista älykellovalmistajista.

Kyseesssä on alan uranuurtaja Fitbit, josta Google, tai pikemminkin sen emoyhtiö Alphabet, on tehnyt tarjouksen, kertoo Reuters. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan Reutersin tietojen mukaan ole ollenkaan varmaa, että tarjous päätyy ostoon.

Myöskään tarjoussummasta ei ole tietoa, eikä tässä vaiheessa yhtiöistä ole kommentoitu huhuja.


Fitbit on maailman suurin ainoastaan puettavaan teknologiaan yksittäin keskittyvä yhtiö. Se kuuluu maailman viiden suurimman joukkoon yhdessä Applen, Huawein, Samsungin ja Xiaomin kanssa.

Yhtiö tunnetaan, kuten nimestäkin voi päätellä, erityisesti aktiivisuusrannekkeista, mutta sen tuotevalikoimasta löytyy myös älykelloja, kuulokkeita ja jopa älyvaakoja.

Fitbitin osake lähti nousuun huhujen jälkeen ja markkina-arvo nousi liki 30 prosenttia. Kirjoitushetkellä yhtiön markkina-arvo on 1,37 miljardia dollaria (n. 1,26 miljardia euroa).

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki