AfterDawn logo

FT: Apple ei ole enää maailman arvokkain yhtiö

Matti Robinson Matti Robinson

Apple on vuodesta 2011 pitänyt pääosin piikkipaikkaa maailman arvokkaimpana yhtiönä. Markkina-arvon mukaan se on edelleen sitä, mutta yritysarvo velat mukaan lukien on tippunut kakkospaikalle.

Nyt ykköspaikkaa pitää Alphabet eli Googlen emoyhtiö, jonka arvo on n. 420 miljardia dollaria Applen 393 miljardiin verrattuna, kertoo Financial Times. Applen johto pysyy selkeänä markkina-arvossa nähtynä, mutta laskua on ollut melkoisesti viime vuoden puolivälin huippulukemista.

FT:n mukaan rahoitusalalla valuaatiosta puhuttaessa velaton yritysarvo (enterprise value) kertoo markkina-arvoa (market capitalization) monipuolisemmin liiketoiminnan arvosta. Siihen vaikuttavat paitsi velat myös rahavarat, joita Applella on riittämiin.

Applen alamäki johtuu paljolti iPhonen tasaantuvasta kasvusta ja kenties lakipisteen löytymisestä. Cupertinolaisjätin ennätystulokset voivat olla siis iPhonen osalta takanapäin, mutta 1 Infinite Loopissa tuskin vielä hypitään ikkunoista. On myös hyvä muistaa, etteivät ajat ole olleet osakemarkkinoilla viime aikoina muillekaan suosiollisia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki